Jos jotkin aihealueet jäävät blogissani vähemmälle, se ei ainakaan koske naamioita. Niin kauan kuin muistan, naamiot ovat aina kuuluneet minulla sekä hemmottelu- että SOS-ryhmään, sillä ne piristävät hyvänä päivänä ja pelastavat pahana. Kriteerini naamioita kohtaan ovat aika samat kuin muitakin ihonhoitotuotteita kohtaan: mitä tehokkaampi tuote ja mitä parempi tuoksu, sitä ylistävämmän arvion tuote saa minulta. Pakkauksellakin on merkitystä, mutta tämän tuotteen kohdalla hedelmäinen tuttifrutti-tuoksu menee ulkokuoren edelle, sillä näin karkkimaista naamiota ei ole osunut käsiini pitkiin aikoihin! 

Tämä ei tokikaan ole Glamglow'n ensimmäinen menestystuote. Kaikkihan alkoi mustasta purkista, joka nousi suosioonsa Hollywood-julkkisten salaisena aseena eli 10 minuutin pikakaunistushoitona. Kirjoitin itsekin blogissani tuosta ihmetuotteesta joulukuussa 2013, todettuani purkin sisällön toimivaksi. Mustan ja valkoisen purnukan jälkeen en kuitenkaan aivan heti olisi odottanut, että luvassa on jotain vieläkin parempaa. Silmänympärysiholle suunniteltu Brightmud ei saanut aikaan suuria muutoksia ihollani, mutta toista oli, kun toffeentuoksuinen Thirstymud tuli taloon. Karkkina en ole hampaisiin tarttuvasta toffeesta koskaan tykännyt, mutta naamiona se voitti minut puolelleen heti. Sen jälkeen ilmestyi vielä mudasta öljyksi muuntautuva Powermud, joka yllätti tehokkailla syväpuhdistustaidoillaan. Glamglow'n satu olisi voinut jäädä mustaan purkkiin, mutta sen sijaan se jatkui menestyksekkäästi ja uusin luku tarinasta on oranssi Flashmud, joka jo pelkän värinsä perusteella sopii täydellisesti kevääseen.



Flashmud -naamiota kuvaillaan laaja-alaiseksi, multisensoriseksi ja nopeaksi kirkastajaksi. Tämä naamio toimii älykkäiden monikokoisten esikuorintahiukkasten avulla, jotka tehostavat aineosien imeytymistä. Kuulostaa minun korviini liian IT-maailman kapulakieleltä, mutta silmäni tunnistavat paketin kyljestä sanat "kirkkaampi", "heleämpi", "seksikkäämpi" ja "sädehtivämpi". Se riittää herättämään kiinnostukseni, sillä kosmetiikka on minulle aina muutoinkin multisensorinen eli moniaistillinen elämys. On ulkokuori, on tuoksu ja on tuntemus iholla. Jollekin purkki on vain purkki, minulle se on jotain enemmän kuin vaikka pelkät sakset, joilla leikataan. Kosmetiikkakin on monen aistin yhteissumma. Myönnän silti naurahtaen, että googletin sanan "monisensorinen". Olihan se pakko varmistaa!


Flashmud on valkoista, sulavaa savimassaa, jossa on pienen pieniä rakeita. Ohje neuvoo levittämään naamion puhtaalle ja kuivalle iholle pyörivin liikkein. Hieronnan aikana tehdään esikuorinta, joka tehostaa aineosien imeytymistä. Naamion annetaan vaikuttaa 20 minuuttia, jonka aikana se saattaa muuttua iholla osittain läpinäkyväksi. Vaikuttavina aineina toimivat tuttuun tapaan Glamglow'n patentoima Teaoxi-teknologia, joka yhdessä paperikoivun kanssa vapauttaa iholle luontaista betuliinia, betuliinihappoa ja ellagic-happoa. Ne parantavat ihon laatua sekä tasoittavat ja kirkastavat ihoa. Betuliinista voi lukea lisää esimerkiksi Tiede-lehden sivuilta, mutta tiivistäen: esimerkiksi tuohen valkoisuus johtuu betuliinista. Mitä enemmän betuliinia on, sitä enemmän se valkaisee. Siispä oman järkeilyni mukaan tämän naamion kirkastava vaikutus sekä ihonsävyn tasoittaminen ja "vaalentaminen" ovat juurikin Teaoxi-teknologian ja paperikoivun yhteistyönä vapautetun betuliinin ansiota. Flashmudissa on hyödynnetty myös Flashlucent -yhdistettä, joka kuorii ihoa kolmella tavalla. Reflectrum -yhdiste puolestaa vaalentaa ihoa optisesti heijastamalla valoa. Naamiokuurin aikana onkin tärkeää muistaa käyttää myös korkean suojakertoimen omaavaa päivävoidetta tai suojakertoimellista meikkivoidetta. 

Mutta mitä aistini sitten tästä uutukaisesta tuumaavat? Tuntu iholla on lempeästi nipistelevä. Tuoksu hedelmäisen tuttifruttinen. Näky naamion poispesun jälkeen juuri sitä mitä luvataan: kirkas ja kuulas. Jos haluaa vielä "säteilevän" sisällyttää kuvauksen joukkoon, on hyvä käyttää naamiota aluksi kolmena perättäisenä päivänä, kuten ohje neuvoo. Sen jälkeen on valmis jo mihin tahansa juhliin - vaikka omiin tai ystävän häihin. Kolme käyttökertaa ja valovoimainen hehku iholla on "check". 

Flashmud on saatavilla Stockmannilta ja Sokokselta noin 50 eurolla.

Mitäs sanotte hedelmäkarkin tuoksuisesta kirkastusnaamiosta? Onko Glamglow tuttu?








*Tuote saatu maahantuojalta.

31 kommenttia:

  1. Upeat kuvat! Maiju vannoo näiden nimeen, pitäisiköhän minunkin. Ainoa jota olen testannut on se kosteuttava ihana toffeeherkku ja se on ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina silloin kun itse ajattelen, ettei kuvat ole mitään ihmeellisempiä, joku kehuu :D No, mutta kiitos vaan, Tiia! Testaa ihmeessä näitä muitakin Glamglow'n naamioita. Sitä toffeeta ei kyllä mulla päihitä mikään näistä uusista, mutta tämä Flashmud on aika hyvä kakkonen :)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä. Mun lemppareita on tähän mennessä olleet Youthmud ja Thirstymud. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pääsi kyllä mulla TOP3 Glamglow'n parhaisiin! Mulla ykkönen on Thirstymud, kakkonen tämä ja kolmosena se valkoisessa purkissa oleva Supermud :)

      Poista
  3. Mielenkiintoista olisi testata, mutta en kyllä ihan tuota normaalihintaa taida raaskia maksaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meillä jokaisella on ne omat "kipurajat" :) Sen verran tehokas tämä kyllä on, että maksaa hintansa takaisin, jos oikein kunnon kirkastusta kaipaa kasvoilleen! Eron huomaa jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Glamglow'n tuotteet on muutenkin olleet tosi tehokkaita kaikki, paitsi ehkä ainoana Brightmud silmänympärysnaamio, jonka vaikutukset ei ainakaan mun iholla niin hyvin näkyneet.

      Poista
  4. Maiju aina hehkuttaa tuota mustassa purkissa olevaa naamiota!
    Rakastan naamioita, joten herkullisen tuoksuiset naamiot kuulostavat paremmilta kuin hyviltä.
    Ihanaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju on oikea Youthmudin suurlähettiläs, haha! Kiva kuulla, että säkin rakastat naamioita. Hyväntuoksuiset ja oikeasti tehokkaat naamiot saa rakastumaan vieläkin enemmän. On ne vaan niin "nopea apu" melkein kaikkiin pulmiin ;)

      Poista
  5. Oi että, miten herkullinen uutuus! Tästä olisi napattava jostain näytepussi kokeiluun :) Pääsääntöisesti oon kyllä tykänny Glamglowin tuotteista niin paljon, että eiköhän tästä saisi rahoilleen vastinetta sokkona ostettunakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä tosi herkullinen hedelmäkarkki-tuoksu! Jos olet muutenkin tykännyt Glamglow'n tuotteista, tuskin tämäkään on huono sijoitus :) Mulle tästä tuli Glamglow-suosikki nro 2, heti Thirstymudin jälkeen.

      Poista
  6. No nyt jos koskaan kuulostaa täysin mun tuotteelta ;) Tuoksu kuulostaa herkulliselta! En oo tohtinut koskaan testata Glamglown tuotteita hinnan takia.. Yksi minituubi sitä mustaa naamiota tuli LF:n kauneusboksissa, enkä huomannut sen tekevän mitään.

    Ehkä voisin toivoa tätä lahjaksi kuitenkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu oli mullekin tässä se suurin yllätys :D Tää jää kyllä varmasti mieleen, kun yhdenkin kerran nuuhkaisee! Kannatan lahjatoiveeksi! ;)

      Poista
  7. Mulla tulee tästä heti mieleen halvempi versio, nimittäin Lumenen Bright touch kirkastava ja kuoriva naamio. Siinä on tosin lakan nektarin tuoksu, ei siis niinkään hedelmäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Mä olen ollut tosi tykästynyt siihen uuteen Bright Now -silmänympärysvoiteeseen Lumenelta. Täytyypä pistää mieleen tuo kuorintanaamiokin! :)

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta! Olen kokeillut vain pienen testerillisen sitä kosteuttavaa naamiota, mutta luulen että joku niistä puhdistavimmista voisi olla enemmän mieleeni :) Vaikka oli se kosteusnaamiokin ok, mutta olen niiden suhteen todella ronkeli. Vielä en nimittäin ole omalla mittapuullani löytänyt hyvää, kosteuttavaa naamiota :D Luulen, ettei minua miellyttävää yksilöä ole edes tehty..^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on sen verran erilainen, että tää purkki kyllä erottuu naamiomarkkinoilla varmasti! :D Onneksi on kuitenkin näkyvät vaikutuksetkin, ettei kehut jää pelkän tuoksun varaan. Pakko myöntää, että tuoksu oli silti se erottuvin tekijä ;) Jos puhdistavaa naamiota kaipaat, Glamglow'lta paras on ehkä se Powermud, joka on oikein kunnolla syväpuhdistava. Sitä kuorintaa ei kovin usein tarvitse toistaa, siinä on tehoa isolla T:llä :D

      Poista
    2. PS. Mä alan kyllä nyt kokoamaan postausta parhaimmista kosteuttavimmista naamioista, jotta säkin löydät vielä sen "oikean" :D

      Poista
  9. Kuulostaa kyllä mageelta:) En ole kokeillut, joten kaiketi pitäs! Hyvät kuvat ja rupes tekeen mieli toffeeta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiialle jo tuossa ylempänä naureskelinkin, että hassua kun silloin kehutaan kuvia, kun omasta mielestä ne ei ole mitenkään parasta antia :D Mutta kiitos nyt sullekin! Hyvähän se on, että kuvat kelepaa ;)

      PS. Toffee ei mulle maistu muuten kuin Glamglow'n naamiona kasvoilla :D

      Poista
  10. GlamGlow on niin tuttu, että... olen testaillut useita, mutta se musta on mun ihan suosikkien suosikki. Olen myös testannut tätä. Mustalle ei kuitenkaan ole vielä löytynyt voittajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se musta purkki on monen suosikki! Mä taas tykkään enemmän siitä valkoisesta, jos niistä kahdesta pitäisi valita :) Tää oranssi uutuus päihittää kuitenkin molemmat; sekä mustan että valkoisen! Testaa ihmeessä tämäkin. Katotaan miten sulla käy!

      Poista
  11. Näistä olen lukenut täällä blogeissa mutta en ole vielä kokeillut :) ehkä pitäisi jo kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä pikkuhiljaa muodostuneet jo Suomessakin hiteiksi! Nyt valikoimaakin on jo sen verran, että löytää varmasti oman suosikin :)

      Poista
  12. En ole omistanut ainuttakaan Glamglown naamiota, mutta mustaa ja sinistä on tullut testattua kerran kumpaakin. Seuraavalla kerralla nappaan mustan purkin, ja tämä himottelisi myös, koska kirkastus on aina plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kirkastusta kaipaa, tämä on Glamglow'n purkeista se ykkönen! Believe me! :D

      Poista
  13. Hieno ja perusteellinen postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kiva kuulla, että pidit! Aurinkoista viikkoa sinne ja tervetuloa blogiin taas visiitille! :)

      Poista
  14. Noniin, nyt ehdin vihdoin lukea tän :) Wow, sulla on kyllä perusteellisesti Glamglow-tuotteet hallussa :) Mä en edes tiennyt että näissä on jotain tuoksua :D Aion korkata syksystä saakka odottaneen Thirstymud-näytteeni heti kun pääsen kotiin ^_^ Toffeentuoksuinen mutanaamio, can't be bad :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onhan sitä kyllä tullut kahlattua läpi kaikki Glamglow't :) Selkeästi ne kyllä eroaa toisistaan. Jännä nähdä, kuinka monia näitä vielä tulee ilmestymään.

      Korkkaa se toffeentuoksuinen ihanuus! Jään jännityksellä odottamaan saako se paikan sun blogista ;)

      Poista
  15. Tykkäsin thirstymudista, kun sen pystyi jättämään kasvoille. :) Ilman viilentävää tunnetta se olisi ihan huippu. Tässä voisi olla nuo rakeet liian ärjyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just tykkään Thirstymudin viilentävyydestä! :) Selkeyttää hyvin ajatukset pitkän päivän jälkeen, haha! Tässä Flashmudissa nämä rakeet on todella hienojakoisia. Ei missään nimessä samaa tasoa Powermudin kanssa. Siinä on paljon tuntuvampi kuorinta.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!