Unelmia on hyvä olla, eikä niillä pitäisi olla rajoja. Myönnän kuitenkin, että poskipunat vievät minut helpoiten kohti kassaa, vaikka yritän toisinaan hillitä unelmieni lunastamista tältä osin. Poskipunat ovat heleytystuotteiden lisäksi ainoita meikkituotteita, joiden suhteen en haluaisi rajoittaa unelmiani, vaikka järjen ääni käskee toisinaan perääntyä ja muistuttaa jo omistamistani unelmapunista. Poskipuna on joka tapauksessa tärkeä osa päivämeikkiäni ja se on käytössäni joka päivä. Minut saattaa usein nähdä ilman ripsiväriä, mutta ei juuri koskaan ilman poskipunaa. Mikään ei raikasta meikkiä yhtä kauniisti kuin poskipuna, joka korostaa kasvojen muotoa ja tuo eläväisyyttä kasvoille.

Viime keväänä esittelin teille valloittavia voidemaisia poskipunia, joista moni on ollut käytössäni tänäkin keväänä. Edellisen kevään uutuuksia löytää vieläkin Sokokselta ja Stockmannilta, sillä ne ovat jääneet merkkien pysyvään valikoimaan, Guerlainin Météorites Bubble Blushia lukuunottamatta. Voidemaisista poskipunistakin voi siis vielä napata postauksestani vinkkejä itselleen. Itsekin olen niistä innostunut taas uudelleen, vaikka alkuun olin voidemaisuuden suhteen hieman epäileväinen. Tälle kesälle esittelen kuitenkin neljä puuterimaista poskipunasuosikkiani, jotka häätävät taatusti harmauden kasvoilta!


Aloitetaan nelikon suurimmasta yllättäjästä eli IsaDoran Perfect Powder Blusher -poskipunasta. Kausisävy 13 Perfect Peach on raikas persikka, joka vivahtaa hieman kylmempään pinkkiin. Nimensä mukaisesti tämä on yksi täydellisimmistä persikan sävyistä, johon olen ikinä törmännyt. Ei yhtään oranssi, vaan todella raikas, ja poskilla kauniisti hohtava. Kuviin oli hyvin vaikea vangita sävyn ainutlaatuisuutta, mutta suosittelen käymään kosmetiikkaosastolla testaamassa kämmenselälle. Sävy levittyy uskomattoman pehmeästi ja pigmenttiä tulee helposti. Vain kevyt sipaisu poskille riittää. Tämä yllätti täysin! Täysi kymppi, jos numeroa kysytään. Hintaa IsaDoran kausiraikkaudella on noin 16 euroa. Täytyykin tutustua Isadoran poskipuniin paremmin, jos laatu on tätä luokkaa.


Clarinsin kevätkokoelmassa ilmestynyt Blush Prodige -poskipunan sävy Sweet Rose 09 on valikoimaan jäävä sävy. Perinteisen sävyinen roosa poskipuna sopii lähes kaikille ihonsävyille ja antaa niin luonnollisen lopputuloksen, että poskipunaan totuttelijatkin uskaltavat tarttua tähän. Sweet Rose on poskilla lähes matta, vaikka hohdetta saa halutessaan enemmän sävypaletin vasemmasta alakulmasta ja ylhäältä. Rasia on Clarinsin tapaan tyylikkään kultainen ja varustettu peilillä. Clarinsin Blush Prodige -poskipunan suositushinta on noin 40 euroa. 


Guerlainin meteoriittihelmet eivät paljon esittelyjä kaipaa! Météorites Perles de Blush on keräilijän unelma. Vihdoin meteoriittihelmistä saadaan nauttia myös poskipunana, ja tuoksu on taattua Guerlainin lumoa. Hienostuneeseen rasiaan pakatuilla meteoriittihelmillä saa erittäin heleän, hentoisen pinkin lopputuloksen, joka syntyy kolmen minihelmen täydellisellä harmonialla: eloisa fuksia virkistää, ruusunterälehti raikasta ja ripaus helmiäistä shampanjaa tuo kasvoille valoa. Suosittelen Métériotes Baby Glow -meikkivoidetta tämän pariksi katseet kääntävään kesämeikkiin! Hempeiden helmien suositushinta on noin 55 euroa.


Chanelin kevätkokoelman ihastuttavaa Jardin de Chanel -poskipunaa koristaa Gabrielle Chanelin lempikukka. Romanttisen roosan sävyjen duolla saa poskille huolettoman kauniin ja luonnollisen punastumisen. Poskipunan koostumus on hienojakoinen ja silkkinen. Sävyä saa hentoisellakin huiskaisulla poskille mukavasti. Chanelin Blush Camélia Rosé -poskipuna on limited edition ja hintaa kaunokaisella on noin 55 euroa.

Jos kaipaat vinkkejä peite- ja pohjustusvoiteista, kurkkaathan aiemman postaukseni Stagecolorista. Max Factorin maukkaista huulibalmeista hurmaannuin täällä

Mitä mieltä olette näistä kaunokaisista? Koetteko poskipunan tärkeäksi osaksi meikkiä? 








*Poskipunat lehdistönäytteitä.

14 kommenttia:

  1. Mia mitä kaunottaria, huokailen ehkäpä jopa hieman kateudesta. Noissa silmä lepää ja ovat kaikki juuri sellaisia, mitä itsekin himoan.

    Ihanaa viikonloppua ihanainen ja tässä sulle heh tuhat sydäntä. <<<<<<<<<<<<<<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana nelikko! Parasta poskipunasatoa tälle keväälle. Meteoriittihelmet on aina omaa luokkaansa ja tuo Chanelin poskipunakin on kyllä niin kaunis, ettei sitä edes raaskisi käyttää. Mutta niin vaan tänäänkin sipaisin poskille, ja kukat kuluu päältä :D

      Voi Tiia, sydämiä takaisin! <3

      Poista
  2. Itse olen suht arka poskipunien kanssa kun omat posket helottaa todella helposti, mutta kyllä ne punat silti siihen meikkiin kuuluu. Ihania olivat nuo kaikki <3

    VastaaPoista
  3. Voi ei :'D Noi Guerlainin kevään specialhelmet tuntuvat nyt olevan joka puolella esillä, kun olisi viimeiset mahdollisuudet niitä hankkia. Miksi en ostanut niitä jo silloin aiemmin keväällä :D Kivoja tuotteita kyllä kaikki, mitä esittelit :) Mullekin nykyään kasvomeikki on silmämeikkiä tärkeämpää, enää ei ilman poskipunaa osaisi varmasti ulos lähteäkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mullakin! :) Paljon helpompi liikkua ilman silmämeikkiä kuin ilman meikkipohjaa. Poskipuna on kyllä niin ehdoton tuote arkimeikissäkin. En jotenkin osaa olla ilman sitä! Kasvot näyttää jotenkin viimeistelemättömiltä, jos jättäisin poskipunan pois. Tuntuisi samalta kuin kulmat olisi huolittelematta! :D Kulmat ja kasvomeikki on mulle kaiken a ja o. Enkä tarkoita kasvomeikillä mitään paksua pohjaa, vaan sellaista luonnollisen heleää lopputulosta :)

      PS. Nuo Guerlainin helmet on kyllä varsinainen keräilyharvinaisuus ;) Ja kestää käytössä pitkään! Niillä saa oikein sellaisen hempeän lopputuloksen. Tykkään.

      Poista
  4. Noi Guerlainin poskipunameteoriitit oli sellaiset, että huokaisin voih, kun näin ne ekaa kertaa kaupan hyllyssä. :D Clarinsin Prodige poskipunat on hiipeneet hiljaa omiksi suosikeiksini ja omistankin niitä useita. Tota Chanelin punaa en edes raaskisi käyttää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä Sweet Rose oli ensimmäinen Clarinsin Prodige poskipuna, mutta varmasti tulee perheenlisäystä jossain vaiheessa ;) Ja eikö, Chanelin poskipuna on kyllä niin kaunis! Mutta pakko sitä on käyttää, kun on niin ihana sävy :) Vaikka ne kukat siitä päältä kuluukin :D

      Poista
  5. Itse en aina edes laita poskipunaa meikatessa, vaikka todellakin kannattaisi. Se tuo kasvoihin enemmän ilmettä ja ulottuvuuksia, mulla kun on aika laajat posket (en siis tarkoita pulleat, vaan ihan luuston määräämät). Kauniita poskipunia, pitää varmasti pyörähtää kosmetiikkaosastolla pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poskipunalla on kyllä yllättävän suuri vaikutus meikissä! Jo pieni sipaisu tuo enemmän eloa ilmeeseen :) Jos pitäisi valita poskipunan ja aurinkopuuterin väliltä, laittaisin poskipunaa. Mutta yleensä molemmat kuuluvat meikkausrutiineihini :) Piipahda ihmeessä poskipunaosastolla! Jos luonnonkosmetiikan poskipunia etsit, Laveran poskipunat on hyviä, samoin Zuiin.

      Poista
  6. Ihania punia! :) Meteoriitit olis aivan ihana lisä mun kokoelmaan, mutta nyt ei ole rahaa niitä hankkia. Chanelin pintakuviointi on kaunis ja sävykin varmasti monelle sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chanelin poskipuna on kyllä tämän joukon kaunein ja sävy varmasti sopii useimmille. Oon tykännyt paljon tuosta sävystä, vaikka kuviointia ei raaskisi kuluttaa :D Näistä Clarins ja Chanel on ehkä turvallisimmat valinnat poskipunaan totuttelevalle.

      Ja Guerlain on aina Guerlain! <3

      Poista
  7. Kauniita kuin karkit ja miten tuota kukkakuvioista edes raaskii käyttää, niin hurmaava kun on. Minä tykkään, että vaikkei laittaisi meikiksi muuta, kuin sipaisisi peitevoiteella ihon tasaiseksi, niin punaa poskiin ja olet valmis vaikka lähikauppaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä! Puna poskissa pelastaa paljon ;) Tuo juuri sopivasti raikkautta ilmeeseen. Nämä ovat kyllä kaunokaisia kaikki!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!