Tänään jatketaan meikkilinjalla. Max Factorin huuliherkkujen jälkeen siirrytään toiselle osastolle ihon peittämisen ja pohjustamisen pariin. Toiset onnelliset pärjäävät arkimeikissään pelkän meikkivoiteen voimin ilman erillisiä peitevoiteita, mutta itse satun olemaan yksi peitevoiteiden armoilla olevista. Ilman peitevoidetta sinivihreät verisuonet kuultavat silmänalusillani tummina ja tekevät ilmeestäni väsyneen oloisen. Silmänalusien lisäksi sipaisen peitevoidetta päivittäin myös punottaviin nenänpieliin ja muihin pieniin ihovirheisiin. Pyrin aina mahdollisimman luonnolliselta näyttävään lopputulokseen, johon hyvät apuvälineet ovat tarpeen. 


Peitevoiteen käytössä parhaaksi vinkiksi on osoittautunut kohtuus. Siinä missä aurinkopuuterin yliannostelu saa kasvot usein näyttämään likaisilta, paksu pakkelikerroskaan harvoin kaunistaa ketään. Vaikka punoittavat näppylät haluaisikin saada täydellisesti piiloon, liika peitevoiteella kuorruttaminen korostaa usein piilotettavaa kohtaa vain entistä enemmän. Silmänalusilla peitevoiteet saattavat myös kasautua ikävästi juonteisiin, jos peitevoidetta lisäilee iholle liikaa. 


Stagecolor-ammattisarja on minulle uusi tuttavuus. Blogiyhteistyön kautta olen kuitenkin päässyt tutustumaan muutamaan tuotteeseen viime vuoden puolella ilmestyneestä Perfect Skin Collection -kokoelmasta. Stagecolor suosii tuotteissaan pelkistettyä tyyliä ja laadukkaita aineosia. Perfect Skin Collectionin tuotteet sopivat kaikille virheettömään, tyylikkääseen ja kauniiseen ihoon tähtääville. Kokoelmaan kuuluu värittömän huultenrajauskynän lisäksi kaksi erilaista peitevoidetta sekä kaksi erilaista pohjustajaa, joita olen lähikuukausina testaillut mielenkiinnolla. Tänään tutustutaan pohjustajiin ja peitevoiteisiin, joista varsinkin jälkimmäiset ovat yllättäneet niin positiivisesti.

Perfect Teint Fluid Concealer on nestemäinen peitevoide, joka takaa keskitason peittävyyden ja samettisen, mattapintaisen viimeistelyn. Se mukautuu yksilöllisesti ihonsävyyn hienojakoisten ja intensiivisten pigmenttien ansiosta. Perfect Teint Fluid Concealer kosteuttaa ihoa, mikä näkyy siinä, ettei se kasaudu edes silmänalusilla pieniin juonteisiin. Koostumukseltaan se on hyvin ohutta ja pysyvyys iholla on erinomainen. Melkein tuntuu kuin peitevoide olisi vedenkestävää, vaikkei olekaan. Punoittavat näppylät ja muut ihovirheetkin peittyvät lähes täydellisesti, mutta erityisesti silmänalusilla tämä on yksinkertaisesti yksi parhaimmista testaamistani peitevoiteista. En ole mitään muuta peitevoidetta pariin kuukauteen käyttänytkään. Vaikka tuote lupailee keskitason peittävyyttä, yltää se minusta paljon parempaan tulokseen. Hajusteeton ja parabeeniton nestemäinen peitevoide soveltuu myös todella kuivalle iholle. Tämä saa supersuositukseni! Suositushinta on noin 26 euroa.


Stagecolorin Perfect Skin Collection -kokoelman toinen peitevoide on mustassa rasiassa oleva peitevoidenappi, Natural Touch Cream Concealer. Se on koostumukseltaan kermaisen pehmeää ja sulautuu ihoon huomaamattomasti. Natural Touch Cream Concealer lupailee keskitason peittävyyttä, ja lupaus lunastetaan helposti. Ihon punaisuus ja tummuus silmien ympäryksillä häivyttyvät hyvin, ja lopputulos on luonnollinen. Näistä peitevoiteista nestemäinen Perfect Teint Fluid Concealer on hieman peittävämpi, mutta tälläkin pääsee hyvään lopputulokseen. Olen käyttänyt nestemäistä peitevoidetta silmienalusille, ja sipaissut peitevoidenappia nenänpieliin ja ihon pikkuvirheisiin. Yksinkertainen musta pakkaus on minusta kiva, ja plussaa annan peilistä. Peitevoidenappia voidaan käyttää myös meikkivoiteen sijaisena esimerkiksi matkoilla.  


Natural Touch Cream Concealer -peitevoidenappi sisältää suojakertoimen 25 ja on koostumukseltaan hajusteeton ja parabeeniton. Tarjolla on neljä erilaista sävyä. Kuvassa näkyvä on vaalein sävy. Hintaa napilla on 26,40 euroa.


Pohjustusvoiteissa suosin yleensä heleyttäviä versioita tai ihohuokosia häivyttäviä primereita. Stagecolorin Skin Refining Face Primer kuuluu edellämainituista jälkimmäiseen ryhmään. Se jättää iholle puuterimaisen ja silkkisen pinnan. Koostumus on öljytön, joten se sopii myös rasvaiselle iholle. Primeria voidaan käyttää myös paikallisesti esimerkiksi juonteita häivyttämään. Jos iholla ei ole juurikaan peitettävää, pelkkä Skin Refining Face Primer riittää tekemään ihosta täydellisen oloisen. Koostumus on todella kevyt eikä juurikaan tunnu iholla. Tuotteessa on mieto tuoksu. 


15ml tuubi tuntuu todella pienikokoiselta, mutta käytössä huomaa, ettei tätä paljoa tarvita. Tällä saa ihohuokoset täysin näkymättömiin ja virheettömän ihon helposti. Meikki levittyy päälle kuin unelma. Vaalea sävy muuntuu iholla värittömäksi. Skin Refining Face Primer on säilöntäaineeton, ja sen suositushinta 29 euroa.

Toinen Perfect Skin Collection -kokoelmaan kuuluva pohjustusvoide on tarkoitettu silmämeikin pohjustamiseen. Invinsible Perfection Eye Primer lupaa tuplata peitevoiteen vaikutuksen. Se toimii kuin suojamuuri ihon omaa öljyisyyttä vastaan ja takaa silmämeikin levittyvän tasaisemmin ja pysyvän huomattavasti pidempään. 


Tämä oli tuote, josta innostuin aluksi vähiten. Ensimmäisellä testikerralla luomiväri levittyi pohjustajan päälle jostain syystä hyvin epätasaisesti. Yritin pyyhkäistä luomivärit pois veteen kostutetulla pumpulla, mutta silmämeikki ei irronnut mihinkään. Silloin vasta tajusin, että silmämeikinpohjustaja onkin vedenkestävä ja antaa silmämeikille suojakalvon. Pysyvyys tulikin testattua siinä samalla! Invinsible Perfection Eye Primer ei siis irtoa kuin vedenkestävällä silmämeikinpoistoaineella ja kestää vesileikit kesän kuumuudessakin. Luomiväri kuitenkin levittyy epätasaisemmin, jos sen laittaa heti primerin levittämisen jälkeen, kuten itse tein. Kannattaa siis odottaa pieni hetki, jolloin lopputuloksesta tulee parempi. Invinsible Perfection Eye Primer on väriltään valkoista, mutta iholla väritöntä. Suositushinta on 21 euroa.


Kokoelman kuningatar on ehdottomasti Perfect Teint Fluid Concealer, joka kivunnut kaikkien aikojen peitevoidesuosikkieni joukkoon. Sen ohut koostumus on osoittautunut käytössä aivan täydelliseksi silmänalusien tummuuden peittoon. Kaavin tällä hetkellä tuotteen viimeisiä tippoja, joten uusi tulee hankittua satavarmasti hyvinkin pian. Mustassa rasiassa oleva peitevoidenappi oli myös mieleen, mutta se tuskin tulee loppumaan hetkeen, sillä on varmasti näistä tuotteista riittoisin. 

Stagecolor-tuotteet ovat saatavilla valikoiduista kauneushoitoloista, kampaamoista ja meikkistudioista kautta maan. Lähimmän jälleenmyyjäsi voit tarkistaa maahantuojan sivuilta.

Kuuluuko teidän arkimeikkiinne peitevoide tai pohjustusvoide? Onko teillä kokemusta Stagecolorista?







*Tuotteet saatu maahantuojalta.

4 kommenttia:

  1. Kaikki kuuluu, täällä on paljon peitettävää. :) En ole kuullut kyseisestä merkistä, enkä edes nähnyt, mutta näyttää houkuttelevan minimalistiselta. Tykkään ilmeestä.

    Ihanaa sunnuntaitai <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut minäkään kuullut, mutta nyt tuosta nestemäisestä peitevoiteesta on tullut mun suosikki! En ole pitkiin aikoihin muuta peitevoidetta silmänalusille käyttänytkään. Juokseva koostumus herätti aluksi pieniä epäilyksiä, mutta on osoittautunut täydelliseksi varsinkin silmänalusille. Ei korosta juonteita yhtä lailla kuin muut :)

      Leppoisaa sunnuntaita sinnekin! <3

      Poista
  2. En ollut minäkään kuullut ja tuli tunne, että tänne ja heti sitä peiteainetta:) Oikeaa peiteainetta kun on niin vaikea löytää, sillä jos laittaa liian ohuesti ei peitä ja sitten jos laittaa liikaa, niin kaikki rypyt on sitten niin täytetty että kaivolta kotia asti näkee! Mutta tuo kuulostaa aika unelmalta! Uskon sinua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Saman ongelman kanssa on täälläkin painittu. Tuntuu, että on hirveän vaikea löytää sopivaa peiteainetta silmänalusille, joka peittäisi tarpeeksi eikä silti kasautuisi juonteisiin. Tällä hetkellä tämä on mulle aivan kultakimpale, mennyt jopa Sisleyn peitevoiteen edelle. Rubinsteinkin vilkuttaa edelleen rannalla :D Ehdin jo tilata uuden tätä, kun tuntuu, etten ilman enää pärjää. Tämä pääsee taatusti vielä uudelleen blogissa esille, kun kokoan yhteen parhaimpia meikkituotteita :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!