Olen hiljattain iskenyt kynteni uuteen sarjaan, missä ei tietenkään sinänsä ole mitään uutta. Kuitenkin tämänpäiväiset tuotteet ovat todella raivanneet tiensä blogiini. Näiden purkkien tie ei ollut helppo, sillä alunperin ajattelin, ettei sarja välttämättä koskaan näkisi päivänvaloa blogissani. Ensimmäinen testiviikko sujui sen verran takellellen, enkä toisellakaan viikolla vielä päässyt sarjan makuun. En oikein tiennyt mitä olisin sarjasta sanonut, sillä tuotteet nipistelivät iholla epämukavasti ja tuntuivat kaikkea muuta kuin "hemmottelevilta". Kolmannella viikolla ihoni alkoi osoittaa sarjaa kohtaan lämpenemisen merkkejä. Samalla sain itseni myöntämään, ettei kaikkien tuotteiden tarvitse olla hemmottelevia. Joissain pääasia on tehokkuus. Se, mitä ihollaan näkee neljän viikon jälkeen, voi olla läpimurto.


Environ on etelä-afrikkalaisen plastiikkakirurgin kehittämä A-vitamiinihoitosarja, jonka teho perustuu tarpeeksi suuriin vitamiinipitoisuuksiin. A-vitamiini eli retinoli on tutkitusti yksi tehokkaimpia vitamiineja ihonhoidossa. Se korjaa aurinkovauroita, madaltaa ryppyjä ja kirkastaa ihoa, vaalentaen tehokkaasti myös tummia silmänalusia. Suuret A-vitamiinipitoisuudet saattavat kuitenkin alussa ärsyttää ihoa, vaikka se ei ole vaarallista.

Environ-sarjaan kuuluu useampia eri linjoja. Yksi niistä on ß-Active -sarja, joka on suunniteltu erityisesti ongelmaiholle. Tuotteet sisältävät Australian teepuuöljyä sen antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi sekä hellävaraisesti ihoa kuorivaa salisyylihappoa. Kuten jokin aika sitten blogissa kerroinkin, olen kesästä saakka taistellut ihon epäpuhtauksia vastaan ja vaihtanut puhdistustuotteet geelimäisiin. Tarkoitus ei ollut jäädä sille tielle, mutta niin vain kävi. Iho on pysynyt paljon paremmassa kunnossa geelimäisillä puhdistuksilla. Siksi Environin ß-Active -sarja oli aika luontainen valinta minulle, vaikka alkuun pelkäsin tuotteiden olevan liian vahvoja iholleni.

Testasin tuotteita kuukauden, jonka aikana illan puhdistusrutiinini oli Sebuprep + Sebuwash + Sebutone. Kevyttä öljypohjaista esipuhdistusainetta käytetään iholle ensimmäisenä. Sen on tarkoitus poistaa meikki, joten Sebuprep hierotaan kuivalle iholle, kostutetaan hieman sormenpäitä ja hierotaan lisää. Tämän jälkeen kasvoille lisätään vaahtoavaa Sebuwash -geeliä ja lopuksi huuhdellaan kasvot. Loppusilauksena iho pyyhkäistään maitohappoa sisältävällä Sebutone -kasvovedellä, joka edistää ihon happamuutta ja parantaa kosteutta. Kasvovesi pikkuisen nipistelee ihoa, mutta kipristely on niin pientä, että sen kestää helposti, kun alkaa havaita kasvoilla selviä tuloksia.


Vaikka ihoni oli jo testijakson alussa hyväkuntoinen, se kirkastui Environ-jaksoni aikana entisestään. Puristeluarvet vaalenivat ja epäpuhtaudet pysyivät muilla mailla. Se olikin syy, miksi päätin lopulta kirjoittaa tuotteista. Olen vakuuttunut siitä, että näillä saa ihon pysymään hyvässä kunnossa. Nähtäväksi jää, milloin uskallan ylipäätään siirtyä takaisin maitomaisiin puhdistustuotteisiin. Aion edelleen kuunnella ihoani ja tarkkailla mitä se milloinkin kaipaa. Suosittelen muutenkin, ettei kannata tuudittautua uskoon, jossa ihotyyppi on aina se sama ja tietynlainen, vaan enemmän katsoa mitä iho milläkin hetkellä kaipaa ja valita tuotteet sen mukaan. Jo pelkästään vuodenaikojen vaihtelu muuttaa ihon tarpeita.

Environin ß-Active -sarjaan kuuluu myös Sebumasque, jota olen käyttänyt näiden puhdistustuotteiden ohessa. Se on hellävaraisesti kuoriva savinaamio, joka lupaa lievittää tukkeutunutta ihoa, kosteuttaa ja vähentää ihon rasvaisuutta. Savinaamioiden kanssa olen aika vaativa, koska olen testannut niitä niin monia. Perinteiset savinaamiot jäävät minulla harmillisen usein kaapin perälle ensimmäisen testikerran jälkeen, mutta Sebumasque on päässyt iholleni useampaan kertaan. Pidän siitä, että naamio ei kovetu iholle yhtä jämäkästi kuin tavalliset savinaamiot, vaan iho imaisee naamiosta myös sen tarjoaman kosteutuksen. Kirkastuskaan ei jää haaveeksi, sillä Sebumasque tekee tehtävänsä. Tämä nelikko on siis kaiken kaikkiaan oikein kelpo setti!


ß-Active -sarjasta löytyy myös geelimäinen kosteuttaja Sebugel-A sekä Sebuspot, jota voi käyttää näppylöille ja tulehtuneille ihoalueille. Tuotteiden suositushinnat ovat 33-35 euron välillä. Environ-ihonhoitosarjaa myydään ainoastaan koulutettujen lääkäreiden ja kosmetologien kautta. Sarja on saatavilla yli 60 maassa ja täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Suomessa Environ on ollut vuodesta 2002. Sarjaa maahantuo Vitamion Oy. Lähimmän jälleenmyyjäsi voit tarkistaa maahantuojan sivuilta.

Loppuun vielä arvontauutisia: Kenzon uutuustuoksun kohdalla arpa osui Maruskalle ja Joe Blasco-tuotepaketin voitti Salka! Suuret onnittelut molemmille voittajille! Arvonnat suoritti random.org. Voittajille on laitettu sähköpostia. Kiitos teille kaikille mukavista kommenteistanne! Jos nyt ei tärpännyt, muistaakaahan käydä osallistumassa Syster P-huiviarvontaan, jos mielitte jouluksi pehmeää pakettia itsellenne tai jollekin läheiselle! 

Onko Environ jo tuttu? Mihin tuotteisiin te turvaudutte, kun epäpuhtaudet iskevät iholle? 






*Tuotteet saatu maahantuojalta.

10 kommenttia:

  1. Ei ole tuttu, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Olen pitkään käyttänyt Dermalogican tuotteita kiukuttelevalle aikuisiän aknea pukkaavalle iholleni, joskin tällä hetkellä kokeilussa on Bionin tuotteita. Laitetaanpa tämä sarja korvan taakse, kiitos arvioista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vinkistä oli hyötyä :) Näiden avulla pääsi kyllä ihon epäpuhtauksista eroon, eikä uusia juurikaan pukannut testijakson aikana. Itse kärsin siis stressiperäisistä epäpuhtauksista aina ajoittain. Vieläkin mietin, että jos olisin luovuttanut näiden purkkien kanssa ensimmäisten testiviikkojen aikana, en olisi koskaan nähnyt miten tehokkaita nämä tuotteet ovat.

      Poista
  2. Olen kuullut megapaljon hyvää Envirosta ja noita voisi kyllä suurella mielenkiinnolla testatakin. Mukavaa päivää Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei kärsi epäpuhtauksista, Environilta löytyy muitakin tuotesarjoja. AVST-tuotelinja taitaa olla tunnetuin. Minulla oli näiden kanssa muutama AVST-tuotekin käytössä, joista yksi jäi suosittelun arvoisena mieleeni. Siitä lisää ensi vuoden puolella! :)

      Poista
  3. Minulla odottaa ja on jo jonkin aikaa Environ odottanut laatikossa, mutta vielä on menossa testauksia muilla tuotteilla, joten en ole ennättänyt korkata näitä tuotteita. Tosin ne ovat Avist sarjaa ja ajattelin sitten paneutua niihin kunnolla ja ajan kanssa:)
    Kuulostaa oikeilta tuotteilta sinulle nyt, mutta iho todellakin muuttuu ja aina samat jutut ei sitten käykään. Itsekin olen ollut huolissani pintakuivuudesta, mutta nyt t-alue onkin taas rasvainen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, sinunkin raporttejasi odotellessa siis! Näihin kannattaa kyllä uppoutua ajan kanssa, eikä sotkea muita tuotteita samalle testijaksolle :) Minä käytin testaamiseen kuukauden, jotta ehdin nähdä iholla tuloksia. Mutta hyvin kävi lopulta, kun jaksoin olla kärsivällinen, enkä heti alussa luovuttanut, vaikka ei niin miellyttävältä tuntunutkaan ;)

      Poista
  4. Kuulostavat mielenkiintoisilta nämä. Hyvää viikon alkua ja terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jotain, niin tehoa ainakin piisasi! Mukavaa viikkoa ja terkut sinnekin! <3

      Poista
  5. Mielenkiintoista lukea näistä putsareista. Mulla ei ole kuin se voide ja olen näin kosmebloggaajana nähnyt sen testaamisen jotenkin vaikeana. Koska tarkoitus on aloittaa tosta miedommasta ja siirtyä sitten asteittan vahvempaan. Mulla kun ei ole oikein mahdollisuuttaa kuukautta pidempää pätkää käyttää vain yhtä voidetta tai ihonhoitopostaukset jää ihan paitsioon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän tunteen. Mullekin kuukausi on ihan maksimi testausaika, jotta blogiin saa muutakin sisältöä ihonhoito-osioihin. Yritän kuitenkin aina testata tuotteita useamman viikon, vähintään sen 2-3 vkoa, jotta saan tuotteista tarpeeksi irti :) Näitä testasin tosiaan sen kuukauden, kun iho alkoi tykästyä näihin vasta kolmannella viikolla.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!