Tiedättehän sen pariskunnan, joka pelaa loistavasti yhteen hiileen? Kumpainenkin heistä taitaa myös itsenäisen työskentelyn, mutta tiiminä he ovat tehokkaampia ja saavat eniten tuloksia aikaan. Heidät voi huoletta tavata kerran tai kaksi viikossa, jolloin he saavat kasvot säihkymään. He ovat pari, johon ei kannata jättää tutustumatta. Tarkoitan tietenkin kaksikkoa nimeltä kuorinta ja naamio


Tänään suurennuslasin alla on Etelä-Ranskasta lähtöisin oleva parivaljakko: Le Petit Olivierin Kasvojen kuorintavoide sekä Kosteuttava kasvonaamio, jotka olen saanut blogia varten testiin jo jonkin aikaa sitten. Le Petit Olivierin oliiviöljy-linja tarjoaa ravitsevia ja kosteuttavia oliiviöljypohjaisia tuotteita kasvojen ja vartalon hoitoon. Sarja hyödyntää tuotteissaan omaa oliivipuulehtoaan sekä oliiviöljymyllyään, joka on yksi alueen viimeisistä, aidoista ja perinteisistä oliiviöljymyllyistä, joka käyttää vielä tänäkin päivänä suuria graniittisia myllynkiviä. Mylly on sijoitettu oliivilehdon keskelle, sillä öljy kylmäpuristetaan välittömästi sadonkorjuun aikana eli mahdollisimman tuoreena. Kuorintavoide ja kasvonaamio eivät ole luonnonkosmetiikkaa, mutta parabeeneja niistä ei löydy.

Le Petit Olivierin Kasvojen kuorintavoide lupaa kasvoille uutta loistoa ja silkkistä pehmeyttä. Se sisältää oliivinkivistä murskattua jauhetta, joka erottuu kirkkaan geelin seassa pikkuruisina rakeina. Yhdessä oliiviöljyn kanssa oliivinkivijauhe kuorii ja puhdistaa ihon hellävaraisesti. Kuorintavoiteen käyttösuositus on 2-3 kertaa viikossa kostealle iholle. Tuote ei sisällä parabeeneja, fenoksietanolia tai väriaineita.


Kuorintavoide tuoksuu raikkaalta oliiviöljyltä ja tuntuu kasvoilla virkistävältä. Tuubi ei turhia lupaile, sillä iho on kuorimisen jälkeen tuntuvasti siloisempi, kirkkaampi ja kuulaampi. Le Petit Olivierin kuorintavoide onkin edulliseksi kuorintavoiteeksi varsin kelpo kaveri. Vaikka se ei kalliimpia kollegoitaan päihitäkään, edullisten kuorintavoiteiden sarjassa se ei taatusti jää häntäpäähän. Geelimäisten ja hellävaraisten kuorintavoiteiden ystävät löytävät tämän tuubin kanssa varmasti yhteisen sävelen. 75ml Kuorintavoiteella on hintaa 6,60 euroa. Tuotteen löytää maahantuojan verkkokaupasta

Lähes joka kerta kasvojen kuorimisen jälkeen hemmottelen ihoani jollain naamiolla, sillä kuorinta ja naamio ovat lyömätön yhdistelmä. Le Petit Olivierin Kosteuttava kasvonaamio on ihoa rauhoittava ja intensiivisesti kosteuttava naamio, joka lupaa palauttaa ihon kosteustasapainon ja elinvoiman jo 5 minuutin käsittelyllä. Hellävarainen kosteusnaamio sisältää muun muassa ruusun kukkaisvettä, glyseriiniä ja tietenkin oliiviöljyä Le Petit Olivierin omasta, Etelä-Ranskassa sijaitsevasta perinteisestä myllystä. Naamio ei sisällä lainkaan parabeeneja. 


Naamiota suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Normaali-sekaihoni imaisee viilentävän kosteusnaamion salamavauhdilla antaen samalla ystävällisen muistutuksen "muistathan ruokkia minua, vaikka en näytä nälkäiseltä". Kosteuttavaa naamiota voi siis aivan hyvin käyttää, vaikka iho ei tuntuisi tai näyttäisi kuivalta. 

Le Petit Olivierin Kosteuttavaa naamiota ei tarvitse pestä pois kasvoilta vaikutusajan jälkeen, sillä ylimääräisen naamion voi pyyhkäistä kuivaan pumpuliin ja hieroa lopun iholle vaikuttamaan yön yli. Näin iho saa enemmän naamion kosteustehoista irti. Aamulla kasvojen iho tuntuu kutkuttavan pehmeältä, joten turhaksi kaveriksi tätä ei voi millään kutsua. Voisin hyvin käyttää toisenkin putkilon, sillä hintakaan ei päätä huimaa: 75ml tuubin lunastaa 8,70 eurolla. Tuote on saatavilla maahantuojan verkkokaupassa. Aiemmista seikkailuistani Le Petit Olivierin maailmassa voi lukea täällä.

Oletteko te löytäneet edullisia kasvojen kuorintavoiteita tai kosteuttavia naamioita, joita voitte suositella? Entä onko teillä kokemuksia Le Petit Olivierin tuotteista?


4 kommenttia:

  1. Mun kosteuttavat naamiot taitaa kaikki olla vähän arvokkaampia, mutta kookosöljystä ja avokadosta teen joskus omat naamiot. LPO:n tuotteista itsellä ei ole kokemusta, mutta naamio vaikuttaa huipulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taitaa olla myös mun naamiokokoelman edullisin naamio ;) Le Petit Olivierin tuotteista mun ehdoton suosikki on varmaankin oliivi-linjan kasvo- ja vartalovoide. Purkki on jo loppuun kulutettu, mutta siitä jäi lämpimät muistot ;) Varmasti joskus vielä hankin uuden purkin. Se jätti ihon niin ihanan pehmeäksi ja raikkaaksi. Ihana tuote.

      Poista
  2. Uusi tuttavuus ja mukavan edulliset hinnat, täyypä kokeilla. Kiitos vinkistä ja terkut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä tuubiostokset eivät paljoa tiliä rasita ;) Terkkuja sinnekin!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!