Ihonpuhdistus on tärkeä osa päivittäistä ihonhoitoa. Erilaiset puhdistusmaidot, -geelit ja -emulsiot ovat käytössäni yleensä riittoisia, mutta kasvoveden käyttäjänä olen kaikkea muuta kuin säästeliäs. Joskus mietin, mahdanko olla ainoa, jolla kasvovesipurkki tyhjenee kuukaudessa. Muilla samankokoiset purkit tuntuvat kestävän käytössä monta kuukautta, osalla jopa puoli vuotta. En muista minkään kasvoveden koskaan riittäneen minulla noin pitkän aikaa, jos olen käyttänyt sitä joka päivä. Olen kasvoveden todellinen suurkuluttaja: suihkin kasvovettä kasvoilleni aamuin illoin hyvin reippaalla otteella. Varsinkin iltaisin pyyhin ihon kasvoveteen kostutetuilla vanulapuilla niin kauan, kunnes huomaan, että meikkiä ei enää irtoa. Ja vaikka suosinkin kevyttä meikkiä, illan puhdistusprojekti vaatii useamman kuin kaksi tai kolme vanulappusta. 


Viime viikkoina testissäni on ollut blogin kautta saamani heleyttävä ja raikastava parivaljakko, joka on huolehtinut kasvojeni päivittäisestä puhdistuksesta. Energising Cleansing Lotion -puhdistusemulsio sekä Energising Lotion -kasvovesi kuuluvat Matiksen Vitality Response -linjaan, joka on suunnattu erityisesti rasittuneelle, stressaantuneelle ja elottoman näköiselle iholle. Vitality Response -tuotteet antavat iholle vitamiineja, ravinteita ja energiaa, ja siksi linja onkin erityisesti kehitetty kiireisen elämän rasittamalle iholle. Tuotteet lupaavat iholle sen hehkun ja energisyytensä takaisin sekä tekevät ihosta hyväkuntoisen, hehkuvan ja nuorekkuutta säteilevän. 


Matis Energising Cleansing Emulsion on virkistävä puhdistusemulsio, joka lupaa poistaa iholta meikin hellävaraisesti ja vaivattomasti. Sen kuvaillaan häivyttävän iholta väsymyksen, stressin ja harmauden merkkejä. Puhdistusemulsio sisältää iholle tärkeitä hivenaineita, kuten kuparia, sinkkiä ja magnesiumia sekä runsaasti vitamiineja. Energising Cleansing Emulsion vaahdotetaan iholle aamuin illoin ja huuhdellaan vedellä tai vaihtoehtoisesti sen voi halutessaan poistaa Energising Lotion -kasvoveteen kostutetulla vanulapulla.


Puhdistusemulsio on koostumukseltaan pehmeän juoksevaa. Tuoksu on kirpeähkön sitruksinen. Emulsion puhdistustehot ovat kiitettävät, vaikkakaan silmämeikkiä se ei poista täydellisesti. Silmänmeikinpoistoaine on suotava täydennys, tosin minä käytän joka tapauksessa silmämeikinpoistoainetta tai -lappuja vielä erikseen, käytinpä sitten mitä puhdistustuotetta tahansa. Tosiasia on, että mikään puhdistustuote ei ole niin tehokas, että se riittäisi yksinään puhdistamaan iholta kaiken lian, meikin, pölyt ja saasteet. Ihonpuhdistuksen viimeistely kasvovedellä on siis enemmän kuin kannattavaa ja mikäli käytössä ei ole micellar-vesi, jolla voi pyyhkäistä myös silmänseudun, kannattaa silmänympärysten puhdistus viimeistellä erillisellä silmämeikinpoistotuotteella, jotta sy-alue jää varmasti puhtaaksi. Meikinrippeiden jääminen iholle tukkii ihohuokosia ja vanhentaa myös silmänympäryksen seutua pitkällä aikajaksolla, mikäli puhdistus jätetään puolitiehen. 


Energising Cleansing Emulsion on saatavilla 200ml pumppupullossa 27,20 euron hintaan. Tuotetta pääsee lähemmin tarkastelemaan maahantuojan verkkokaupassa täällä.

Kasvoveden käyttämistä jaksan painottaa asiakkailleni jatkuvasti. Säännöllisen ihon kuorimisen lisäksi kasvoveden käyttö on ihonhoidon kulmakiviä. Ihon kosteuttaminen ja suojaaminen ovat toki myös ensisijaisen tärkeitä, mutta kasvovesi ei ole turha tyyppi. Se tasapainottaa ihon pH:n ja viimeistelee ihonpuhdistuksen heivaamalla iholta loput meikinrippeet ja puhdistusainejäämät. Kasvoveden syrjiminen aiheuttaa usein iholle turhia tukkeutumia. Kasvoveden käyttö voi osalle vaatia totuttelua, mutta kun sen oppii ottamaan osaksi ihonhoitorutiinejaan, sitä ilman on vaikea elää! Se raikastaa mukavasti aamuisin ja auttaa hoitovoiteita imeytymään iholle paremmin.


Matis Energising Lotion -kasvovesi lupaa tuoda iholle energiaa, raikkautta, hehkua ja elinvoimaa. Se viimeistelee puhdistuksen ja samalla stimuloi ihoa. Energising Lotion sisältää Puhdistusemulsion tapaan iholle tärkeitä hivenaineita, kuten kuparia sinkkiä, magnesiumia sekä A-, C- ja E-vitamiineja. Kasvovesi tuoksuu vitamiinipitoiselta ja raikkaalta sitruksen ja appelsiinin sekoitukselta. Tuoksu ei ole yhtä lailla kirpeä kuin Puhdistusemulsiossa, ja siksi pidänkin suihkeesta kovasti. Sitä on ilo suihkia kasvoille varsinkin aamuisin, kun silmät ovat vielä puoliksi ummessa kasvojenpesuhetkenä. Kasvovesi virkistää välittömästi ja antaa iholle kaivatun energiaboostin. 

Matis Energising Lotion -kasvovesi on saatavilla 200ml suihkepullossa 27,20 eurolla. Tuotteeseen pääsee tutustumaan maahatuojan verkkokaupassa täällä. Ranskalainen Matis on ammatti-ihonhoitosarja, jonka tuotteet ovat Suomessa saatavilla kosmetologeilta ja kauneushoitoloista. Jälleenmyyjien yhteystiedot löydät täältä.  Voit tehdä haun myös paikkakunnan mukaan. Postaukseni Matiksen turvotukseen tehoavasta Lift Effect Gel -silmänympärysgeelistä pääset lukemaan tästä. Juttuni Hyaluronic Performance -naamiosta voit halutessasi kurkata täältä.


Kaiken kaikkiaan Matiksen Vitality -parivaljakko on tehokas vitamiinipommi iholle ja säännöllisessä käytössä saa ihon heleämmän ja kirkkaamman näköiseksi. Nämä ovat virkistäviä kesällä, mutta toimivat yhtä hyvin ihon vitamiini-tankkauksena myös pimeän syksyn tai kylmän talven keskellä!

Onko teillä kokemusta Matiksen tuotteista tai kiinnostuitteko tästä puhdistustuoteparista? Kuka tunnustautuu kasvovedellä länträäjäksi?

8 kommenttia:

  1. Mä olen katsellut näitä spashopin kaupassa jo jonkun aikaa. Noi pullot on niin herkullisen väriset, että on tehnyt mieli monta kertaa tilata. Kaappi kuitenkin notkuu tällä hetkellä erilaisia puhdistajia niin olen malttanut mieleni. ;) Mä olen käyttänyt näistä herkälle iholle tarkoitettua emulsiota ja kasvovettä ja olen tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää pullot on kyllä niin piristävät! Ja niin on sisältökin ;)

      Poista
  2. En ole kokeillut Matiksen tuotteita mutta olisi kyllä kiinnostusta kokeilla ja tutustua näihin tuotteisiin vielä tätäkin paremmin! :) kasvovettä tulee kyllä käytettyä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän parivaljakon osalta voin ainakin sanoa, että on tutustumisen arvoinen! :)

      Poista
  3. Varmasti kokeilemisen arvoinen tuoksun, energisyyttä lisäävän voiman ja vitamiinipitoisuutensa ansiosta. Purkitkin olisivat kivan näköisiä pesuhuoneen hyllyllä. Itsekin kuulun kasvoveden suurkuluttajiin, tosin yksivanulappu riittää ja pullo kestää muutaman kuukauden :) Tässä olisi kyllä varteenotettava vaihtoehto seuraavaan sijoituksen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään erityisen paljon näiden pullojen piristävästä ulkokuoresta! Ulkoinen olemus ei tosin paljoa paina, jos sisällössä on valittamista, mutta Matiksen Vitality -parissa on onneksi sisältökin kohdillaan :)

      Poista
  4. Kuulostaapa mielenkiintoiselta tuoteparilta!! <3

    Itse ymmärsin vasta kosmetologilla käytyäni kuinka tärkeä tuote kasvovesi onkaan. Sen jälkeen olenkin ollut Jurliquen kasvoveteen aivan koukussa ja ihoni ei ole lainkaan enää niin pintakuiva kuin aiemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvovesi on niin hurjan tärkeä, että huhheijaa :D Eron kyllä huomaa, kun sitä alkaa käyttämään. Ja iho kiittää ;) Joku saattaa ajatella, että kasvovesi kuivattaa, mutta jos pullon valitsee oikein, ei se kuivata - päinvastoin, juuri niinkuin mainitsitkin! Alkoholia sisältävät kasvovedet on enemmänkin tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!