Toissa viikonloppuna Helsingin Kaapelitehdas oli luonnonkosmetiikkaan rakastuneelle taivas. Vaikka tilat olivat vaatimattomat, tarjonta sitä vastoin oli toista ääripäätä: unelmaa kerrakseen. Olin messuilla kolme tuntia ja voitte arvata kuinka monen ihanuuden kohdalla sorruin. Kaikkien osastojen kohdalla en edes pysähtynyt, sillä minulla oli muutamat tuotemerkit, joiden tarjonnasta olin erityisen kiinnostunut. Nyt hyllyjä koristaa ja mieltä ilahduttaa taas moni uutukainen kosmetiikkakimpale. Ensimmäisenä niistä blogivierailulle pääsee uutuussarja Khadi.


Intialainen Khadi on ainutlaatuinen sarja, joka perustuu Ayurvedan iänikuisiin opetuksiin kehon, mielen ja sielun hyvinvoinnista. Sarjaa maahantuo Natural Goods Company, joka vastaa myös muun muassa Mádaran, Logonan ja Santen maahantuonnista. Tuhansia vuosia sitten Intian viisaat tietäjät kokosivat yhteen satoja yrttejä ja öljyjä parantamaan ja nuorentamaan kehoa. Khadin tuotteet pohjautuvat tähän ikivanhaan tietoon ja toimivaksi todettuihin yhdistelmiin yrteistä ja öljyistä. Ayurvedassa luotetaan perinteeseen, jossa päivittäiset puhdistusrituaalit yrteillä ja öljyillä ovat ainoa tapa pitää keho kauniina sekä palauttaa kehoon sen elinvoima ja nuorekkuus.

Khadin tuotevalikoimaan kuuluu hiusvärejä, kasvo- ja vartaloöljyjä sekä ihonhoitotuotteita. Jokainen tuote on täysin luonnollinen eikä sisällä minkäänlaisia kemikaaleja tai säilöntäaineita. Yrtit kerätään villistä luonnosta käsin ja paikallisten asukkaiden toimesta, jolla vaikutetaan samalla positiivisesti maalaisten työllistymiseen. Luontoa ei vahingoiteta millään tapaa eikä lapsityövoimaa käytetä. Khadi harjoittaa myös reilua kauppaa tuottajien ja valmistajien kanssa. Tuotteissa ei käytetä mineraaliöljyjä eikä synteettisiä tai keinotekoisia värejä.  Sarjalla on BDIH -sertifiointi. Khadi seuraa vain Ayurvedan periaatteita: Intian iänikuisia perinteitä ja rajatonta tietoa yrteistä ja öljyistä.


Khadin itämaiset ja piristävät purkit saivat Luonnonkosmetiikkamessuilla paljon huomiota. Myös minun kiinnostukseni heräsi oitis, ja kahlasinkin ensimmäisenä läpi peltiset ja söpöt kasvonaamiopurkit. Joukosta löytyi eri ihotyypeille sopivia naamiota: rasvaiselle ja ongelmaiholle oli omansa, samoin kuivalle, herkälle ja ikääntyneelle iholle. Laajentuneista ihohuokosista ja pigmenttihäiriöistä kärsiviä ei myöskään ollut unohdettu. Minä nappasin itselleni sekaiholle suunnatun Herbal Face Orange Mask kasvonaamion, joka soveltuu iholle, jossa on sekä kuivia kohtia että rasvaisia alueita.

Herbal Face Orange Mask sisältää appelsiininkuorta, joka yhdessä muiden yrttien kanssa tasapainottaa ihon talintuotantoa ja tasoittaa ihonsävyä. Appelsiininöljy vähentää turvotusta ja taistelee vartalossa selluliitintuotantoa vastaan. Siksi Khadin kasvonaamiota voidaankin käyttää myös vartalon hoitoon.


Herbal Face Orange Mask imee iholta liiallisen talin ja poistaa myrkkyjä ihon alta. Sinkkioksidi elvyttää ja parantaa ihoa. Lodhralla on ihohuokosia supistava ja haavoja parantava vaikutus. Neem-öljyä on hyödynnetty jo tuhansia vuosia ja se onkin tehokkain yrtti parantamaan ihottumia ja infektioita ihossa. Herbal Face Orange Mask sisältää myös monia muita tehokkaita yrttejä ja öljyjä, kuten bawachi-yrttiä, jota käytetään muun muassa psoriasiksen, aknen ja iholaikkujen hoidossa. Se tekee ihosta säteilevän. Kamferi tuo iholle mukavasti viilentävän vaikutuksen. 

Herbal Face Orange Mask -purkin sisältä paljastuu pussi, jossa naamio on jauhemaisessa koostumuksessa. Jauhetta annostellaan kädelle ja sekaan tipautetaan muutama tippa vettä. Näin jauhe muuttuu juoksevammaksi ja levittyy kasvoille vaivattomasti. Tuoksu on savimainen sekä appelsiinin ja yrttien vivahteinen. Naamio kovettuu iholle ja kuivuu jo parissa minuutissa. Vaikutusajaksi ohjeistetaan vartti. Tunne iholla on virkistävän viilentävä.

Appelsiininaamio on upea tuote, joka todellakin toimii. Jauhemainen koostumus ei ole kätevimmästä päästä, mutta tuhansia vuosia sitten yrttisekoituksiaan kehitelleet Intian viisaat eivät ole erehtyneet. Yrttien vaikutukset näkyvät iholla jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen: iho on kuulas, näkyvästi tasaisempi ja säteilevä - aivan kuten Khadi lupaa.  50g purkista riittää 10 käyttökertaan, ja hintaa purnukalla on maahantuojan verkkokaupassa 15 euroa.


Toinen Khadilta löytämäni ihanuus on Hibiscus Face & Body Oil. Tämän tuotteen sain ilokseni blogia varten testattavaksi. Khadin valikoimissa on viisi erilaista öljyä, mutta Hibiscus oli kertanuuhkaisulla eniten mieleeni. Tuoksussa on jotain mystistä ja puoleensavetävää. 

Hibiscus Face & Body Oil on kasvoille ja vartalolle soveltuva öljy, joka lupaa lisätä ihon elastisuutta, viilentää ja tasoittaa ihonsävyä. Öljy sisältää muun muassa hibiskuksenkukkaa, mimosaa, kamomillaa ja minttua. Kamomillalla on rauhoittava vaikutus, minttu puolestaan lievittää stressiä. Lisäksi Hibiscus Face & Body Oil kätkee sisälleen kehoa ja mieltä tasapainottavaa vetiveriä, joka muistuttaa tuoksultaan patsulia sitrusvivahteella. Hyvänolon öljyjen ja yrttien lista ei suinkaan lopu tähän, sillä joukkoon mahtuvat myös manteli-, seesami-, auringonkukka-, vehnänalkio- ja porkkanansiemenöljy. Huh! Ei ihme, että Hibiscus öljy tekee ihosta niin mahdottoman pehmeän ja levittyy iholle sulavasti.


Hibiscus öljyn tuoksu on lämmin, rauhoittava ja täyteläinen. Se kuljettaa eteerisyydellään ajatukset jonnekin kauas. Vaikka kyseessä on aromaterapeuttinen öljy, ei tuoksu ole liian voimakas, vaan hillitty ja hienostunut. Siksi se onkin mielelle niin rauhoittava. Öljy humahtaa ihoon yllättävän nopeasti jättäen ihon sileäksi ja kosteutetuksi. Tahmeudesta ei ole tietoakaan. Koostumuksesta siis iso plussa! Tuoksua minun ei varmastikaan tarvitse enää erikseen kehua. Khadin öljyt ovat ihanan erilaisia ja erottuvat varmasti luonnonkosmetiikkamarkkinoilla edukseen. Khadin Hibiscus-öljy on saatavilla Natural Goods Companyn verkkokaupassa 210ml koossa 20 eurolla.


Kaksi upeaa Khadi-suosikkia, joita ei ole hinnalla pilattu. Näiden kokemusten jälkeen tutkimusmatkani Khadin maailmaan jatkuu taatusti.

Kuka on jo kuullut Khadista? Onko teillä kokemuksia jauhemaisista kasvonaamioista tai aromaterapeuttisista öljyistä?






6 kommenttia:

  1. En ole kuullut brändistä. Itsehän käytän Now Foodsin savinaamiota, joka on jauhemaisessa muodossa, ehkä paras kokeilemani puhdistavanaamio ja hintakin on naurettava, kun yksi purkki kestää omassa käytössä reilut kaksi vuotta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin ihastunut Khadiin, että suosittelen näitä tuotteita lämpimästi, jos tykkää öljyistä (ja tehokkaista naamioista)! Vaikka Khadin öljyt ovatkin aromaterapeuttisia öljyjä, niin eivät ole mitään todella vahvan tuoksuisia, vaan juuri sopivasti mukaansatempaavia ;) Jauhenaamioiden kanssa on hieman säätämistä, mutta tulokset on sen arvoiset. I'm in love!

      Poista
  2. Miten sä aina nappaatkin kaikki ne houkuttelevimmat tuotteet!

    Kuulostaa ihanalta. New Yorkissa törmäsin Rituals sarjaan, jossa oli oma linjansa Auyrveda-tuotteille, ja ihastuin valtavasti. Nämä kuulostavat vielä paremmalta. Jotenkin itse tykkään hirveästi tuommoisesta sekoittelusta, tulee tehokas olo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos Ella! Toivottavasti nappaan ;) Uusia ihania tuotteita on aina kiva löytää, niistä riittää iloa pitkäksi aikaa! Ja kiva on hihkua niistä täällä blogin puolellakin ja levittää "ilosanomaa" ;)

      Oon muuten kokeillut Ritualsin tuotteita ja nekin on aika ihania. Mutta niistä mulla on kokemusta vain parin kasvoveden ja puhdistustuotteen osalta. Täytyy jossain vaiheessa tuoda Ritualsiakin esille täällä blogissa :)

      Poista
  3. Haluan ihan ehdottomasti kokeilla tuota orange-naamiotakin! :) Tuotapa en muuten hoksannut omaa naamiota sekoittaessa, että olisin annostellut sen suoraan kädelle. Kätevää. Jokin tässä Khadissa niin kyllä viehättää, että vartaloöljy taitaa olla seuraava uuden tuotteen kokeilukohde. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kädelle annostelu ei välttämättä ole kätevintä, mutta nopein tapa kuitenkin :D Jos jaksaisin sun tapaan sekottaa naamion jossain kulhossa, siitä ei ainakaan menisi yhtään hukkaan :) Vähän sitä aina pölisee lavuaariin, kun annostelee suoraan kämmenelle :D

      Khadin vartaloöljyjä mun on kyllä pakko kokeilla muitakin! Jotenkin niin rentouttava tämä Hibiscus-öljy.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!